Jäsenmaksu

Hervannan Hukkien jäsenmaksu vuodelle 2018 on 15 euroa. Lippukunnan jäsenmaksulla kustannetaan mm. materiaalien hankinnasta aiheutuvia kuluja. Maksettuaan jäsenmaksun partiolainen saa lippukunnan huivin ja huivimerkin ensimmäisen lupauksenannon yhteydessä, ja lippukuntalehti Hukkiksen aina sen ilmestyessä.

Lisäksi jäseniltä edellytetään Suomen Partiolaiset ry:n ja Hämeen Partiopiiri ry:n keräämä jäsenmaksu. Suomen Partiolaisten ja Hämeen Partiopiirin keräämä jäsenmaksu on noin 60 €/vuosi. Partion jäsenmaksun maksaneella on voimassa tapaturma-, matkatavara- ja vastuuvakuutus partiotilaisuuksissa ja matkalla niihin. Jäsenmaksu takaa myös oikeuden osallistua partiopiirin ja keskusjärjestön tapahtumiin, sekä tarjoaa muita etuja, kuten jäsenlehden ja 10 % alennuksen partiokaupoissa jäsenkorttia näyttämällä.

Myös kaikilla perhepartioon osallistuvilla tulee olla jäsenmaksu maksettuna. 4-6-vuotiaille on oma jäsenmaksuluokkansa. 0-3-vuotiaat eivät maksa jäsenmaksua, mutta heillä ei myöskään ole partiovakuutus voimassa toiminnassa. Alle 6-vuotiaat perhepartiolaiset eivät myöskään maksa lippukunnan jäsenmaksua. Sen sijaan perhepartiotoiminnassa mukana olevat aikuiset maksavat täyden jäsenmaksun.

Jäsenmaksut kerätään kalenterivuosittain ja laskutetaan aina edeltävänä syksynä kaikki yhdessä.
Jäsenmaksusta lisää osoitteessa http://www.partio.fi/jasenpalvelut